Syyskauden perhosatoa

Syyskausi on sujunut vilkkaammin kuin mitä blogipäivitys on antanut ymmärtää: otsalta on puserrettu hikikarpaloita ja sidontapenkistä ottavia perhoja, mm. foamihässäköitä, koppiaisia, caddiksiä ja sekä tietysti pupia. Näiden lisäksi on sidottu kumijalkaisia nymfejä ja viidakkoposkisia putkiperhoja sekä ottiperhoja Sloveniaan. Kaikenkaikkiaan sellaista ”settiä”, että seuraavaan perhokalastuskauteen tuntuu olevan tuskallisen pitkä aika. Voimia ja kestämistä 🙂 Vinkkaa kaverille:GoogleTwitterFacebook

Kesäkausi päättyi, kerhoillat alkoivat ja hauenkalastus jatkuu

Kulunut kesä sateineen ja kylmine keleineen on ollut perhokalastajan ”painajainen”. Tulvakorkeuksissa huilannut vesi on antanut kaloille suojaa, mutta aiheuttanut kalastajille harmaita hiuksia, No, vuoden päästä harjukset ovat taas suurempia. Leuto ja muutenkin hieno syysää on mahdollistanut kalastuskauden jatkumisen aina näihin päiviin saakka: harjusta on joessa, kirjolohet jo ärsyttävän selektiivisiä ja merellä hauet ottavat hanakasti perhoihin. … [Lue lisää…]

Perhokalastuksen SM-kisat 2015

Perhokalastuksen SM-kisat 2015 pidetään tulevana viikonloppuna Iijoen keskiosalla, Kipinänkylällä ja Panumajärvellä. Aikaisemmista vuosista poiketen järviosuudella kalastetaan ahventa, särkeä ja haukea. Jokiosuuksilla tähtäimessä on harjus, särkikalat, ahven ja taimen. Kisaajien kalastusta pääsee helposti seuraamaan Kipinänkylän koskilla. Kisa-alue kattaa kosket aina Kalastuskeskukselta Vuormankoskille ja edelleen Riepukoskille. Sunnuntaina Kipinänkylän koululla on informatiivista toimintaa. Lisää tietoa alueista ja aikatauluista: Suomen Vapaa-ajankalastajat … [Lue lisää…]

Erilainen opaskeikka

Oulun Seudun Perhokalastajat ry opastaa, opettaa, neuvoo ja auttaa. Mutta heinäkuun polttarikeikka, jossa opastimme sulhasta ja hänen kolmea ystäväänsä perhonheiton saloihin, oli laatuaan ensimmäinen. Tapahtumat olivat kuin suoraan elämän ja avioliiton käsikirjasta: -neuvoja, opastusta, ohjeita, ruokailua, hyvää mieltä ja äkillisiä sään (mielen?) muutoksia auringonpaisteineen ja kuurosateineen. Tätä kirjoittaessa sulhanen on morsiamensa saanut: onnittelut uudelle avioparille ja … [Lue lisää…]

Citykalastuksen autuutta :)

Lomalaisten tuskaillessa pusikkoisten rantojen ja hyttyslaumojen kanssa Citykalastaja vaihtaa särmähousut kahluupöksyihin ja pyörähtää Oulujoen rantaan perhoja uittamaan…mutta annetaanpa Harripyörteen itse kertoa että ”miten meni noin niin kuin omasta mielestä”… ”Yön kääntyessä aamua kohti Merikosken voimalaitoksen virtauksessa tapahtui muutos ja kalaa alkoi näkymään enemmän. Olin illan aikana kokeillut useampia siimoja ja perhoja etsien sellaista variaatioita, jonka saisin … [Lue lisää…]

Vettä riittää

Vaikka Koilismaan jokien vedet ovat edelleen tulvakorkeuksissa ei virtavesissä perhokalastavan tarvitse laittaa settejään myyntiin. Oulun ympäristöstä löytyy  useita pienimuotoisia kohteita, joista luontaisen harjuskannan lisäksi saattaa löytää kirjolohta ja puronieriää. Lisäksi joet ovat helposti kahlattavissa ja soveltuvat siksi hyvin lajiin vasta tutustuville. Ympäristökeskuksen tulvatiedotteiden tuijottamisen sijaan kannattaakin vilkaista Karttapaikkaa ja lähteä tutkimusretkelle latvavesille. Mukaan tarvitset ainoastaan … [Lue lisää…]

Nuorten kirjolohen kalastusta

Seuramme, Oulun kaupungin ja SVK:n yhteistyössä järjestämällemme kirjolohenkalastuskurssille osallistui 12 innokasta nuorta. Kalaa oli joessa, välillä siiman päässäkin mutta enemmänkin olisi saanut olla. Kuvat kertokoot tapahtumasta: osallistujat olivat innokkaita ja sitkeitä, toivottavasti näemme uusien kujeiden tiimoilta 😀 Simo kumppaneineen antoi kirjolohille kanoottikyytiä. V-A kertoi kirjolohien perhokalastuksesta, nuoret kuuntelivat tarkkaavaisina. Pekalla oli ”villi fiilis” 😀   … [Lue lisää…]

Perhonsidontaan perehdyttämässä…

Kiirettä pitää. Tuskin olivat ehtineet Erämessujen talkoomakkarat jäähtyä kun Juho, Mikko ja Tapio kiirehtivät Oulunsaloon opastamaan nuoria kalastajan alkuja perhokalastuksen saloihin. Seuramme pisteellä kävi yli 30 innokasta tyttöä ja poikaa sitomassa ensimmäiset perhonsa. Hienoja perhoja siellä syntyikin. Noilla kun kalan saa, niin se on sitten menoa 😀     Vinkkaa kaverille:GoogleTwitterFacebook

Pohjois-Suomen Erämessut 2015

700 tuntia talkoita, kymmeniä sähköposteja ja puheluita. 40 messutalkoolaista. Iso röykkiö paistettuja makkaroita, kymmeniä litroja kahvia, pillimehua ja läjä myytyjä perhoja. Heittonäytöksiä kelluntarenkaasta, lohen väsytystä, perhonheiton perusteita, mitä ihmettä?, sidontanäytöksiä sisäosastolla ja päälavalla ja täsmäopastusta perhonheiton tekniikoista. Satoja iloisia ihmisiä, joita perhokalastus yhdistää ja kymmeniä ihmisiä, joihin saimme perhokalastuskipinän itämään. Ja uusia ystäviä. Näistä on … [Lue lisää…]

Kalastus, ei hullumpi harrastus

Pohjoisen kalaretkeen on vielä tovi. Ensiapuna ja kalakuumeen nostattajana toimikoon tulevana viikonloppuna järjestettävät Pohjois-Suomen Erämessut. Ja muistutettakoon, että kevät ei ole pelkkää kesän odotusta vaan myös hauenkalastajan huippusesonki. Tulevilla Pohjois-Suomen erämessuilla sidomme OPM:n laadukkaista materiaaleista pyytäviä haukiperhoja. Tarjolla on edellisen lisäksi perinteitä kunnioittaen sidottuja laadukkaita harjus- ja taimenperhoja, liitsejä, stremereita ja pintaperhoja. Pohjoisen joilla ottaviksi … [Lue lisää…]