Ennen uuden kalastuskauden alkua on aika palata vielä edellisen vuoden upeimpiin kaloihin ja tarinoihin. Kuvat ovat kalalajien mukaisessa aakkosjärjestyksessä.
HARJUS

Harjus 57cm, Arto Pikkarainen.
Saantipaikka: Kalixälven
Päivämäärä: 1.7.2024
Pituus: 57cm
Paino: kalaa ei punnittu, vaan päästin sen takaisin kasvamaan
Ottiperho: Lubos Rozan pt-nymfi #16, 3,5mm volframikuulalla.
Välineet: vapana käytin Guidelinen lps euro nymph 9’9” #3 -vapaa, perukkeen vahvuus 0,16
Muuta: jotta kalajuttu olisi täydellinen, niin mainittakoon, että samasta koskipeilistä tuli ennen tätä kaksi 55-senttistä…
***


Harjus 54 cm, Tuomas Isohanni 3.7.2024
”Lähdettiin tällä kertaa ennestään tutuille kalapaikoille käsivarren erämaa-alueelle, Torisenon latvavesille. Oskari jonka kanssa olen yleensä ollut pohjoisen kala reissussa ei nyt voinut lähteä, mutta isoveli Arttu lähti matkaan.
Reilun viikon reissu matkoineen ja kävelyineen tehtiin. Kalastettua tuli neljänä päivänä pääosin leirin lähettyvillä. Kala söi kohtuullisesti. Hyttysiä oli valtavasti.
Heti eka kalastuspäivänä Arttu sai kunnon harjuksen 55,5 cm. Pyyntiperhona superpupa. En ilmoita Artun kalaa kisaan/ laita siittä kuvaa koska Arttu ei kuulu OSPK:hon.
Minulle suurin harjus tarttui vasta viimeisenä kalastusiltana. Oltiin tehty päivän kalastusreissu pienelle joelle josta myös tuli joitakin mukavan kokoisia harjuksia. Illalla leiripaikalle tullessa varmuuden vuoksi vielä koitin jos tärppäisi. Pintaperhoon jonka nimeä en tiedä nappasi hyväkokoinen harjus. Kala oli 54 cm pitkä. Ei punnittu, päästettiin kala kasvamaan.”
***
HAUKI

Hauki 114 cm / 11,65kg, Ville Parantala
”Sisävesiltä. Perhona oli kolmen eri haukiputken trio peräkkäin perukkeeseen pujotettuna + kultainen XXL wide wiggletail. Siitä se kipinä noihin suurin perhoihin lähtikin.”
***
LOHI

Lohi 112 cm ja ympärysmittaa 55 cm, Mikko Rautiainen
”Kesän viimeinen lohilupa Norjassa tuli ongittua elokuun puolivälissä, työmatkan yhteydessä. Lupa oli aikamoinen loppuhuipennus muuten kohtuu kuivakkaan kesään nähden! Aamutuimaan Pomperoon nappasi titti, joka syötiin kalakaverin kanssa tuoreeltaan cevichenä.
Iltapäivästä, autolle paluun yhteydessä kokeiltu pooli tarjoili sitten melkoisen pommin: pinnassa vauhdilla stripattuun pieneen Green Monkey -putkeen nappasi lohiluokan kala. Tiukan väännön jälkeen kala saatiin rantaveteen mitattavaksi. Joen sääntöjen sekä omien periaatteiden vuoksi laskin sen vapaaksi.
Tämä lohi oli ehkä hienoin ja ikimuistoisin saamani kala. Vastanoussut, aivan kirkas ja siinä oli vielä 15 täitä. Pituutta mammalla oli 112 cm ja ympärysmittaa 55 cm.”
***
RAUTU

Rautu 45cm, Joni Ruokamo.
***
SÄYNE

”Paikka: Alanteen järvi, Suomussalmi, Perho: Pornotinseli #2 jigikoukussa. Ahvenen ja hauen kalastuksen sivuosumana tämmönen hirmu vääntäjä. Näppituntumalla semmoset plusmiinus 2 kg. Potki minulta kelluntarenkaassa kiinni olleen gopronkin järven pohjaan. Vihulainen…”
***
TAIMEN

Taimen 70cm, Sami Puhakka
”Lähdin heinäkuun lopulla yksinvaellukselle Skoganvarren alueelle. Joissa vedet oli todella alhaalla. Parin päivän vaeltelun jälkeen kuitenkin löytyi paikka, mistä sain pari komeaa +60cm pinturitaimenta. Ennätykset paukkui jo näiden kalojen toimesta. Päätin, että jään pariksi päiväksi siihen, kun maisematkin oli komeat. Läheisen kosken loppuliussa kävi vielä vauraampi kala kerran pyörähtämässä perhon perässä, mutta sen jälkeen kalalla loppui kiinnostus. Sama toistui seuraavana iltana. Ajattelin, että tässä saattaa olla sellainen taimen, etten hetkeen tule samanlaista kohtaamaan ja päätin jäädä vielä yhdeksi yöksi. Seuraavana iltana ajattelin vielä kerran käydä kopaisemassa samaa paikkaa. Tiesin, että jos kala vielä samassa paikkaa on, niin se on yksi mahdollisuus ja sen jälkeen tuskin kelpaa mikään. Sidoin harmaan levysiipisen streamerin siiman päähän. Heitto onnistui ja uitin samasta paikkaa, missä aiempina iltoina kävi pyörähdys. Vapa taipui ja viiden minuutin vääntämisen jälkeen oli kala haavissa. Ja olikin kaunein taimen, minkä itse olen koskaan tavannut.”
***

Taimen, n. 60 cm, Juho Ylitalo.
”Norjasta, C&R,”
***